Meriheinää ja hevosenjouhia

Sain verhoiltavakseni kaksi 50-60-luvun Askon nojatuolia, joista alkuperäiskuvat taas puuttuvat, kun yllätysyllätys, se hemmetin känny hajosi sinne parkkihallin lattialle. Toinen tuoleista oli kirkkaanpunainen ja toinen kirkkaankeltainen, ja ovat varmasti olleet todelliset kaunottaret ja aikakautensa muodin mukaiset silloin aikanaan, kun olivat uudet. Tuolien omistaja oli ostanut ne ensimmäisillä palkoillaan, ja mahtavaa, että ne olivat edelleen tallella ja että niille oli vielä käyttöä.

Kankaat ja pehmusteetkin olivat jo todella loppuunkuluneet, sillä tuolit ovat istumamukavuuden takia olleet käytössä ihan näihin päiviin saakka. Purkaessa sisuksista löytyi keinotekoista täytettä, ikäänkuin meriheinän tms. jäljitelmää. Meillä koulussa opeteltiin tuolien saapumisaikaan juuri sopivasti luonnonmateriaalien käyttöä ja perinteistä verhoilua, joten sain näistä tuoleista itselleni erityisen hyvät harjoittelukappaleet. 

Tuolin pehmusteet sieltä aikojen takaa.

Pelkkä kehikko jäljellä.

Meriheinän ja hevosenjouhien käyttö verhoilussa on hyvin ristiriitaista. Itse materiaalit ovat hyvinkin edulliset, mutta toisaalta eri työvaiheet vievät ihan tolkuttomasti aikaa, joten ymmärrän, että nykyisin on helpompi suosia vaahtomuoveja ym. keinotekoisia pehmusteita. En edes näin opiskelijana laskenut näihin tuoleihin käyttämää tuntimäärää, mutta vaikka olisin kuinka ammattilainen, näillä metodeilla työhön saa uppoamaan aikaa, joten jos työn hintaa mitattaisiin tunneissa, kyllähän niille hintaa tulee. Luonnonmateriaalit viehättävät kestävän kulutuksenkin kannalta, mutta kuinka moni on valmis maksamaan työn todellisesta työmäärästä koostuvan todellisen korvauksen luonnonmukaisuuden kustannuksella. Pistää miettimään.

Purjelankalenkkejä meriheinän kiinnipitämiseen. Tarkkaa työtä, kämmenleveys mittatikkuna.

Jokaiseen lenkkiin yksi meriheinäpallo. Sen jälkeen pryylättiin kädet kipeinä.

Sormet verillä, terävistä meriheinistä ja purjelangan kiristämisestä johtuen, näiden materiaalien käyttö oli todellinen oppimisen paikka. Mutta vaikka siihen kuinka meni aikaa ja kärsivällisyyskin oli välillä koetuksella, onhan se vaan palkitsevaa nähdä, miten rutikuivasta heinäkasasta ja aivan joltain muulta kuin hevosenjouhilta näyttävästä karvasta saadaan aikaiseksi tuoliin pehmusteet ja vielä erittäin mukavat ja kestävät sellaiset. Ja koska tuoleja oli kaksi, tuli väkisinkin ns. toistolla tulosta, kun samat uudet asiat piti tehdä toistamiseen toisen jakkaran kanssa.

Tässä vaiheessa pryylillä (paksu, terävä neula) muokattiin heinä tasaiseksi, ihan joka suunnalta katsottuna.

Istuin- ja selkänoja samoilla metodeilla.

Hevosenjouhta pehmusteeksi.

Kankaaksi valikoitui hillitty beigen sävy, uuteen olohuoneen sohvaan sopivaksi. Puuosille emme halunneet tehdä mitään, koska pieni ajanpatina ei ole koskaan pahasta. Ja ne itse asiassa sopivat täydellisesti uuteen paikkaansa, koivunvärisen parketin seuraan. Kevätauringon paistaessa ikkunasta tuolit toivatkin tilaan varsin kepeän tunnelman!

Kangas koko mitassaan.

Aikas komeet!

Materiaalikerrokset pääpiirteittäin:

- säkkikangas

- meriheinä

- säkkikangas

- jouhi

- harmaavanu

- vanu

- kangas

Nämä siis kertaa neljä, kaksi istuinosaa ja kaksi selkänojaa.