Inspiraatiota ja alpakkalankaa

Ja myönnän, että inspiraatiota onkin jo odotettu. Olen toki tehnyt yhtä sun toista, käsityömielessä, mutta sellaista innon puuskaa ja aivomyrskyä, joita olen tottunut välillä kokemaan, en ole tuntenut sitten... en edes muista milloin viimeksi. Oletan ja toivon, että tämä on merkki siitä, että yksityiselämän suurimmat myllerrykset ovat siirtymässä taka-alalle ja että olen siirtymässä elämässä eteenpäin, valmiina luomaan uutta ja inspiroitumaan elämästä ympärilläni.

Olen koko syksyn käynyt koulua ja se onkin ollut tässä elämäntilanteessa varsinainen henkireikä ja arjessa kiinnipitävä voima silloinkin, kun olisi tehnyt mieli luovuttaa ja upota mustaan. Visio tulevaisuudesta on ollut niin kirkkaana mielessä, että siitä en ole halunnut luopua, vaikka tiukkaa on välillä tehnytkin.

Verhoilutöiden lisäksi olen viimein saanut tartuttua puikkoihin ja koukkuihin, joita on ollut ikävä. Yhden pipon virkkasin joululomalla... Mutta nyt tapahtuu!

Inspiraatio lankoihin syttyi uudelleen, kun tyhjensin entisen työhuoneen sisällön nykyiseen kotiini, joka on sen verran suuri, että yksi huone toimittaa nyt työhuoneen virkaa. Enhän minä edes muistanut kaikkia ihania juttuja, jotka olivat olleet piilossa laatikoissa ja pussukoissa! Toinen motivaattori tekemiseen syntyi, kun tajusin, että minulla on materiaaleja oikeasti niin paljon, että uutta en todellakaan hanki ennenkuin olen saanut käytettyä vanhoista edes murto-osan.

Olin hankkinut jo ajat sitten Tallinnan Karnaluksista upeita lankoja. Esimerkiksi erivärisiä alpakkalankoja, jotka olin ostanut täysin mutu-tuntumalla: ihania värejä, pehmeitä koskettaa, mutta ei mitään ajatusta, että mitä niistä tulisi. Nyt sitten tartuin vadelmanpunaiseen lankaan, joka oli niin herkullisen näköistä ja tuntuista, että siitä oli suorastaan pakko tehdä jotain!

Ja koska en ole suurten projektien ihminen (verhoilussa ehkä), päätin kutoa langasta slipoverin lempitytölleni Adelelle, joka on pieni kuin keijukainen ja vaaleaverikkö, joita punainen väri tuntuu aina pukevan. Slipoveri siksi, että olen liian malttamaton ja ehkä jopa laiska kutomaan hihat... Otin summittaiset mitat tytöstä ja lähdin rakentamaan kokonaisuutta ilman ohjetta, kuten aina. Halusin eteen palmikoita ja neuloinkin niitä loppujenlopuksi kolme pikkuruista rinnakkain. V-aukon sijaan tein pyöreän pääntien. Ja lopputulos on tässä!

Adelen slipoveri.

Olin ostanut samaista lankaa myös harmaana ja vaaleanpunaisena ja sehän on yhdistelmä, joka ei koskaan petä. Mielessä alkoi hahmottumaan kuva säärystimistä, sellaisista, jotka sopivat nilkkureiden tai pikkukenkien päälle. Sellaiset puolihuolimattomat, joissa olisi pieniä yksityiskohtia ja yllätyksellisyyttä.

Säärystin vielä alkutekijöissään.

Aloitin neulomalla tasaraitaa leveällä resorilla, ja ensiajatus lyhyistä säärystimistä kaatui, kun halusinkin lisää raitoja... Loppujen lopuksi säärystimistä tuli pitkät, polven alle ulottuvat.

Viimeistelty versio.

Nappihulluna halusin säärystimiin tietenkin nappeja, joten virkkasin ulkoreunaan pylväillä pientä koukeroa, ikään kuin kohdat, joihin kiinnittäisin napit. Nappejahan meikäläisellä riittää, mutta kun laatikot ovat täynnä epämääräisiä kokoelmia, yhteensä 22 samanlaisen napin löytäminen oli hieman haasteellista. No, onneksi löytyi. Lisäsin säärystimeen herkkyyttä ompelemalla säärystimen yläreunaan joustopitsiä. Alareunan jätin tarkoituksella auki, jotta säärystin laskeutuisi nätisti kengän päälle.

Eli kaikki hyvin, lukuunottamatta sitä, että säärystimellä ei ole vielä paria ja sen tikuttaminen on vielä edessä. Miten se tuntuukin aina yhtä turhauttavalta aloittaa sama rumba alusta. Mutta eiköhän tuo kannata. Näistähän tulee suorastaan kadehdittavat ja katseenkestävät!