Meriheinää ja hevosenjouhia

Sain verhoiltavakseni kaksi 50-60-luvun Askon nojatuolia, joista alkuperäiskuvat taas puuttuvat, kun yllätysyllätys, se hemmetin känny hajosi sinne parkkihallin lattialle. Toinen tuoleista oli kirkkaanpunainen ja toinen kirkkaankeltainen, ja ovat varmasti olleet todelliset kaunottaret ja aikakautensa muodin mukaiset silloin aikanaan, kun olivat uudet. Tuolien omistaja oli ostanut ne ensimmäisillä palkoillaan, ja mahtavaa, että ne olivat edelleen tallella ja että niille oli vielä käyttöä.

Kankaat ja pehmusteetkin olivat jo todella loppuunkuluneet, sillä tuolit ovat istumamukavuuden takia olleet käytössä ihan näihin päiviin saakka. Purkaessa sisuksista löytyi keinotekoista täytettä, ikäänkuin meriheinän tms. jäljitelmää. Meillä koulussa opeteltiin tuolien saapumisaikaan juuri sopivasti luonnonmateriaalien käyttöä ja perinteistä verhoilua, joten sain näistä tuoleista itselleni erityisen hyvät harjoittelukappaleet. 

Tuolin pehmusteet sieltä aikojen takaa.

Pelkkä kehikko jäljellä.

Meriheinän ja hevosenjouhien käyttö verhoilussa on hyvin ristiriitaista. Itse materiaalit ovat hyvinkin edulliset, mutta toisaalta eri työvaiheet vievät ihan tolkuttomasti aikaa, joten ymmärrän, että nykyisin on helpompi suosia vaahtomuoveja ym. keinotekoisia pehmusteita. En edes näin opiskelijana laskenut näihin tuoleihin käyttämää tuntimäärää, mutta vaikka olisin kuinka ammattilainen, näillä metodeilla työhön saa uppoamaan aikaa, joten jos työn hintaa mitattaisiin tunneissa, kyllähän niille hintaa tulee. Luonnonmateriaalit viehättävät kestävän kulutuksenkin kannalta, mutta kuinka moni on valmis maksamaan työn todellisesta työmäärästä koostuvan todellisen korvauksen luonnonmukaisuuden kustannuksella. Pistää miettimään.

Purjelankalenkkejä meriheinän kiinnipitämiseen. Tarkkaa työtä, kämmenleveys mittatikkuna.

Jokaiseen lenkkiin yksi meriheinäpallo. Sen jälkeen pryylättiin kädet kipeinä.

Sormet verillä, terävistä meriheinistä ja purjelangan kiristämisestä johtuen, näiden materiaalien käyttö oli todellinen oppimisen paikka. Mutta vaikka siihen kuinka meni aikaa ja kärsivällisyyskin oli välillä koetuksella, onhan se vaan palkitsevaa nähdä, miten rutikuivasta heinäkasasta ja aivan joltain muulta kuin hevosenjouhilta näyttävästä karvasta saadaan aikaiseksi tuoliin pehmusteet ja vielä erittäin mukavat ja kestävät sellaiset. Ja koska tuoleja oli kaksi, tuli väkisinkin ns. toistolla tulosta, kun samat uudet asiat piti tehdä toistamiseen toisen jakkaran kanssa.

Tässä vaiheessa pryylillä (paksu, terävä neula) muokattiin heinä tasaiseksi, ihan joka suunnalta katsottuna.

Istuin- ja selkänoja samoilla metodeilla.

Hevosenjouhta pehmusteeksi.

Kankaaksi valikoitui hillitty beigen sävy, uuteen olohuoneen sohvaan sopivaksi. Puuosille emme halunneet tehdä mitään, koska pieni ajanpatina ei ole koskaan pahasta. Ja ne itse asiassa sopivat täydellisesti uuteen paikkaansa, koivunvärisen parketin seuraan. Kevätauringon paistaessa ikkunasta tuolit toivatkin tilaan varsin kepeän tunnelman!

Kangas koko mitassaan.

Aikas komeet!

Materiaalikerrokset pääpiirteittäin:

- säkkikangas

- meriheinä

- säkkikangas

- jouhi

- harmaavanu

- vanu

- kangas

Nämä siis kertaa neljä, kaksi istuinosaa ja kaksi selkänojaa.

60-luvulta tähän päivään

Niin hauska tv-tuoli 60-luvulta pyöreine Arne Jakobsen -tyyppisine muotoiluineen. Jakkara on kulkeutunut vanhan perintötilan irtaimistosta aikojen saatossa Kirkkonummen Evitskogiin. Tuoli oli täysin priimakunnossa, mutta kieltämättä tuo sinapinkeltainen kernikangas hiukan häiritsi silmää ja varmasti istujaa, ainakin kesäkuumalla :) Otin tuolin siis hoitooni ja päätin tuoda sen 2000-luvulle.

Onhan kerni retroa, ja olenkin ajatellut hyödyntää kankaat jollain muulla luovalla tavalla jossain vaiheessa, mutta tuolista tuli heti hiukan vakavemmin otettava uudelleenverhoilun jälkeen. Valitsin uudeksi asuksi pehmeän harmaan kankaan, jota minulla oli jo entuudestaan. Uskomatonta, miten kangasta oli juuri sopivasti, ei yhtään liikaa eikä onneksi yhtään liian vähän.

Leikkuusuunnitelma.

Tuoli riisuttuna.

Koulun ensimmäinen näyttökoe (osa-alueet 1. pehmustus 2. ompelu 3. verhoilu) meni todella hyvin, joten olen saanut siitä hurjan määrän tarvittavaa itseluottamusta, varsinkin ompeluun. Kulmat ja vetoketjut ovat olleet vähän jännittäviä, mutta yhtäkkiä tuntuu, että osaisin ne tehdä vaikka silmät kiinni... Siksi tämänkin tuolin pelottavat sohvatyynyt ja vetoketjut syntyivät yllättävänkin taiten. Harjoitus sittenkin tekee mestarin!

Kangas pingotettuna runkoon.

Runko on valmis!

Sitten vielä viimeistelyt, eli ne napit. Kahden ison napin sijaan laitoin selkänojaan kolme vähän hillitymmän kokoista nappia. Aikas style tuli!

Valmista tuli!

Talon nuorin emäntä ja ystävätär koeistunnolla. Kyllä nyt hymyilyttää!

Tällaiset tuolit minäkin olisin halunnut!!!

Kyllä joskus vaan pitäisi osata olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ainakin silloin, kun näitä kalusteita käytettiin kansainvälisen muotiketjun ikkunasomisteina ja varsinkin silloin, kun kampanjan loputtua niitä olisi ollut tarjolla niitä haluaville vaikka pilvin pimein! En edes halua ajatella, mihin kaikki ylimääräiset jakkarat lopulta päätyivät...

Rahi in the making.

Mutta ainakin yhdelle tuolille ja yhdelle rahille kävi hyvin, ja niillä tulee olemaan paikka vielä rakentamattoman omakotitalon vielä suunnitteluasteella olevassa vaatehuoneessa. Ja kuten naisilla yleensä, asioita pitää priorisoida, joten vaatehuoneen konkreettinen toteutus lähti luonnollisesti näiden kalusteiden uudelleenverhoilusta.

Tuoli vaiheessa.

Edellinen kännykkä hajosi autohallin lattialle ja kaikki kuvat sen mukana, mutta ero uuden ja vanhan välillä ei ole silmiinpistävän suuri, sillä vanhakin kangas oli valkoinen. Materiaali oli plyyshiä, sellaista mattaista samettia. Kalusteisiin haluttiin saada ripaus lisää eleganssia, joten kankaaksi valikoitui ihanan kiiltävä, raidallinen valkoinen kangas.

Viimeistelytyöt.

Ja vaikka luulisi, että noiden verhoilu olisi ollut jotenkin helppo nakki, niin ei todellakaan! Jo pelkästään vanhojen kankaiden poistaminen oli haaste, sillä niitit istuivat todella lujassa hyvin pehmeässä puuaineksessa. Puhumattakaan uuden kankaan paikalleenlaittamisesta... liukas pinta, raidallisuus ja myös rispaantuminen teetti hiukan ylimääräistä päänvaivaa.

Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Viimeistelytöinä liimasin kalusteisiin valkoista koristenauhaa, jonka vartavasten ostin Karnaluksista Tallinnasta. Siinä sitten ahkeroin kieli keskellä suuta kuumaliimapistoolin kanssa.

Inspiraatiota ja alpakkalankaa

Ja myönnän, että inspiraatiota onkin jo odotettu. Olen toki tehnyt yhtä sun toista, käsityömielessä, mutta sellaista innon puuskaa ja aivomyrskyä, joita olen tottunut välillä kokemaan, en ole tuntenut sitten... en edes muista milloin viimeksi. Oletan ja toivon, että tämä on merkki siitä, että yksityiselämän suurimmat myllerrykset ovat siirtymässä taka-alalle ja että olen siirtymässä elämässä eteenpäin, valmiina luomaan uutta ja inspiroitumaan elämästä ympärilläni.

Olen koko syksyn käynyt koulua ja se onkin ollut tässä elämäntilanteessa varsinainen henkireikä ja arjessa kiinnipitävä voima silloinkin, kun olisi tehnyt mieli luovuttaa ja upota mustaan. Visio tulevaisuudesta on ollut niin kirkkaana mielessä, että siitä en ole halunnut luopua, vaikka tiukkaa on välillä tehnytkin.

Verhoilutöiden lisäksi olen viimein saanut tartuttua puikkoihin ja koukkuihin, joita on ollut ikävä. Yhden pipon virkkasin joululomalla... Mutta nyt tapahtuu!

Inspiraatio lankoihin syttyi uudelleen, kun tyhjensin entisen työhuoneen sisällön nykyiseen kotiini, joka on sen verran suuri, että yksi huone toimittaa nyt työhuoneen virkaa. Enhän minä edes muistanut kaikkia ihania juttuja, jotka olivat olleet piilossa laatikoissa ja pussukoissa! Toinen motivaattori tekemiseen syntyi, kun tajusin, että minulla on materiaaleja oikeasti niin paljon, että uutta en todellakaan hanki ennenkuin olen saanut käytettyä vanhoista edes murto-osan.

Olin hankkinut jo ajat sitten Tallinnan Karnaluksista upeita lankoja. Esimerkiksi erivärisiä alpakkalankoja, jotka olin ostanut täysin mutu-tuntumalla: ihania värejä, pehmeitä koskettaa, mutta ei mitään ajatusta, että mitä niistä tulisi. Nyt sitten tartuin vadelmanpunaiseen lankaan, joka oli niin herkullisen näköistä ja tuntuista, että siitä oli suorastaan pakko tehdä jotain!

Ja koska en ole suurten projektien ihminen (verhoilussa ehkä), päätin kutoa langasta slipoverin lempitytölleni Adelelle, joka on pieni kuin keijukainen ja vaaleaverikkö, joita punainen väri tuntuu aina pukevan. Slipoveri siksi, että olen liian malttamaton ja ehkä jopa laiska kutomaan hihat... Otin summittaiset mitat tytöstä ja lähdin rakentamaan kokonaisuutta ilman ohjetta, kuten aina. Halusin eteen palmikoita ja neuloinkin niitä loppujenlopuksi kolme pikkuruista rinnakkain. V-aukon sijaan tein pyöreän pääntien. Ja lopputulos on tässä!

Adelen slipoveri.

Olin ostanut samaista lankaa myös harmaana ja vaaleanpunaisena ja sehän on yhdistelmä, joka ei koskaan petä. Mielessä alkoi hahmottumaan kuva säärystimistä, sellaisista, jotka sopivat nilkkureiden tai pikkukenkien päälle. Sellaiset puolihuolimattomat, joissa olisi pieniä yksityiskohtia ja yllätyksellisyyttä.

Säärystin vielä alkutekijöissään.

Aloitin neulomalla tasaraitaa leveällä resorilla, ja ensiajatus lyhyistä säärystimistä kaatui, kun halusinkin lisää raitoja... Loppujen lopuksi säärystimistä tuli pitkät, polven alle ulottuvat.

Viimeistelty versio.

Nappihulluna halusin säärystimiin tietenkin nappeja, joten virkkasin ulkoreunaan pylväillä pientä koukeroa, ikään kuin kohdat, joihin kiinnittäisin napit. Nappejahan meikäläisellä riittää, mutta kun laatikot ovat täynnä epämääräisiä kokoelmia, yhteensä 22 samanlaisen napin löytäminen oli hieman haasteellista. No, onneksi löytyi. Lisäsin säärystimeen herkkyyttä ompelemalla säärystimen yläreunaan joustopitsiä. Alareunan jätin tarkoituksella auki, jotta säärystin laskeutuisi nätisti kengän päälle.

Eli kaikki hyvin, lukuunottamatta sitä, että säärystimellä ei ole vielä paria ja sen tikuttaminen on vielä edessä. Miten se tuntuukin aina yhtä turhauttavalta aloittaa sama rumba alusta. Mutta eiköhän tuo kannata. Näistähän tulee suorastaan kadehdittavat ja katseenkestävät!