Viime päivien kuulumisia, iloja ja suruja

Onpahan ollut viikko ja vähän ylikin! Vietimme pitkästä aikaa mieheni kanssa kahdenkeskisen miniloman Kroatian Splitissä. Paikka oli näkemisen arvoinen, paljon historiaa, hyvää ruokaa ja juomaa sekä upeat maisemat. Kesäkausi ei ollut vielä täysillä päällä ja sen huomasi kyllä säistäkin. Saimme todella lämmintä auringonpaistetta vain parina päivänä, muuten mentiin melkeinpä puolipilvisellä, puolivilakalla säällä. Mutta ei se haitannut. Vuokrasimme auton alle ja tutustuimme myös Splitin lähiseutuihin käyden jopa Bosnia-Hertzegovinan puolella Mostarissa. Matka oli jokseenkin tunteellinen, kun itselläkin oli aika vahvat muistikuvat parinkymmenen vuoden takaisista tapahtumista ja paikan päällä tunne kyllä konkretisoitui.

Minä, aurinko, Trogir ja virkkaus

Ilman käsitöitä en suinkaan matkaan lähtenyt, vaan otin lankoja mukaan niin lentomatkoille kuin muutenkin. Kesä tekee tuloansa, joten päätin virkkailla kasseja vastaostetuista puuvillalangoista. Ja sain ihan aikaiseksikin, kaikki mukaan otetut langat tuli kyllä käytettyäkin.

 Pieni sivulaukku

Suurempi kesäkassi, olalla kannettava

Kotiin palasimme viime viikon tiistaina ja saimme perinteisen riemukkaan vastaanoton lapsilta ja koirilta. Kaikki oli niin hyvin kunnes keskiviikkona toisen koiramme kunto romahti niin totaalisesti, että teimme hänen viimeisen matkansa eläinlääkäriin. Koira kävi todella rankan leikkaus- ja hoitoputken läpi noin 1,5 vuotta sitten, joten jatkoajallahan tässä jo oltiin. Mutta ikävä on kova, olihan se ollut meidän perheemme tärkeä jäsen jo toistakymmentä vuotta. Tässä poikani koirasta ottama kuva tiistai-illalta. Kaulassa on uusi Kroatiasta tuotu kaulapanta, jota tuli käytettyä siis kerran.

Figo 8.4.2014

Mutta jotain hyvääkin! Olemme olleet hukkua kaikkeen käsityötarvikkeeseen, lankakeriin ja kangaskasoihin täällä kotona, mutta nyt siihen tuli päätös. Sain vuokrattua edullisesti tästä läheltä pienen huoneen, jonne olemme nyt pikkuhiljaa siirtäneet minulle niin tuikitärkeät tavarat omaan "woman-caveen", kuten eräs paikkaa jo nimitti :) Yksi askel taas eteenpäin kohti uutta tulevaisuutta, joka tuntuu kovin hyvältä.

Mun hobby-huone

Lisäksi ensimmäinen omatekemäni käsityöohje on viime viikolla ilmestyneessä ET-lehdessä! Pieni askel ihmiskunnalle, mutta mulle huima askel!

ET-lehti nro 7

Emma-tuolin uusi elämä

Myöhästyin viikon kansalaisopistoon ilmoittautumisesta syksyllä ja siksi olinkin niin onnellinen, että sain peruutuspaikan viime viikonlopun kurssille. Ei minulla tosin ollut itsellä kotona mitään uutta verhoiltavaa, mutta hätiin tuli ystävä kallis, jolla oli jo parhaat päivänsä nähnyt Emma-tuoli odottamassa pelastusta. Siinä sitten pikaisesti sovimme Vantaan perukoille treffit, jotta saisin tuolin seuraavana päivänä alkavalle kurssille.

Alkuperäinen Emma, jo parhaat päivänsä nähneenä.

Tästä lähdettiin liikkeelle. Vanhojen kankaiden, nauhojen ja niittien poistoon menikin kevyesti (raskasta ruumiillista työtä, suom. huom.) yksi kurssi-ilta.

Vaikka tuoli onkin vanha, kyseessä on ns. uustuotantoa, jonka valmistuksessa ei ole käytetty vietereitä eikä jouhia. Nekin tekniikat pitää joskus opetella, mutta tällä kertaa tämän kanssa oli mukava edetä ja tietää, että tuolin ehtii 4 päivän kurssin aikana saamaan valmiiksi. Toisin kuin eräät kurssilaiset, jotka olivat kolmen, neljän vastaavan kurssin jälkeen vielä siinä pisteessä, etteivät olleet vielä edenneet edes kankaiden leikkaamiseen!

Riisuttu Emma.

Runko oli onneksi kunnossa ja tehty kunnon puusta, joten liimailuun eikä muuhunkaan puutyöhön mennyt aikaa. Kankaat leikattuani päästiinkin sitten jo niiden sovitteluun ja ompeluun.

Emma aivan alkumetreillä.

Minulla oli jonkinlainen käsitys, millaiseen huoneeseen tuoli oli tulossa (tummat värit, tummat seinät), joten sillä perusteella päätyminen kauniin valkoiseen pellavasekoitekankaaseen oli helppo. Ystävä toivoi rouheaa ja valkoisuudesta huolimatta rouheaa tuli. Mielestäni kiva yhdistelmä vanhaa ja modernia, jälleen kerran. Talossa tosin on koira, mutta sanotaanko näin, että koira ei ymmärrä omaa parastaan, jos meneekin jatkossa liian lähelle tuolia :)

Nauhat ja nyörit tekevät kauniin loppusilauksen.

 Oih, verhoilu on kyllä niin mun juttuni. Ajatella, miten väsyneen näköisestä tuolipolosta tuleekin työllä ja panostuksella tällainen kaunotar!

Valmista tuli!

Kun kanaa jalostaa, tuleeko siitä jalostuskana?

Miettinyt tässä jo päivänä muutamana noita kanoja, joita pääsiäistä silmällä pitäen olen ommellut, useampaakin sorttia. Jotenkin kaivannut kanalle jotain funktiotakin, ja yksi tuttava heittikin ilmoille ajatuksen pannumyssystä tai "munanlämmittimestä", niin tokihan ideat jäivät päähäni kummittelemaan. Mietin kanan muotoa ja saumoja ja ties mitä, kunnes tänään aamulla päässäni kirkastui.

Tällainen kana tällä kertaa.

Koska kanan selässä on sauma, miksi en hyödyntäisi sitä ompelemalla siihen "pussin", jonka sisälle keitetyt kananmunat voi laittaa lämpimään, vanun ympäröimiksi. Ja kana saa parhaan paikan munineen aamiaispöydässä! Eikä kanan laittamiseen pöytään tarvita edes pääsiäistä vaan siitähän tuli kertaheitolla ympärivuotinen kulutushyödyke.

Lämpöpussi keitetyille kananmunille.

Pakkohan se oli heti istua ompelukoneen ääreen kokeilemaan. Vaati näin ensikertalaiselta muutakin kuin naisen logiikkaa saada palaset oikein päin hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi. Kertaalleen sainkin pussin kääntää, sillä saumanvarat jäivät väärälle puolelle... Ratkoja käyttöön ja takapakkia, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Siellä ne kananmunat nyt ovat, lämpimässä.

Ompelin saumaan myös pari napinlenkkiä ja vastapuolelle tietty napit, jotta pussukan voi sulkea. Pussi itsessään on leikattu vanhasta pellavaisesta keittiöpyyhkeestä. Jalat jätin pois aamiaispöydästä kolisemasta.

Breakfast is ready!