Pääsiäinen tulee, oletko valmis?

No minä en ole muuten, kuin että olen aloittanut pääsiäiskoristeiden valmistelun, jotta edes jotain saisin paikallisen taideyhdistyksen pääsiäisnäyttelyyn. Olen ollut viime aikoina kiireinen enemmänkin neuleiden ja virkkausten parissa, ja otti muuten hiukan aikaa ja motivaatiota kaivaa ompelukone ja kankaat esiin.

Lauantaina sitten, kun olin yksin kotona, kiikutin yläkertaan ison läjän kankaita, muliinilangat, nauhalaatikon, napit ja säkillisen vanua, ja ryhdyin toimeen. Ja ai että, kylläpä ompelu olikin mukavaa! Vähän minulla on vielä totuttelemista uuteen ompelukoneeseen ja sen tapaan tehdä "pyrähdyksiä", mutta eiköhän kaikkeen harjaannu.

Ja koska pääsiäisnäyttelystä on kyse, pohdin ja hain inspiraatiota pääsiäisaiheisiin. Myös materiaalit vaikuttavat hyvin pitkälle siihen, mitä loppujen lopuksi ideoin ja toteutan. Esimerkiksi luonnonvalkoinen huopakangas, jonka löysin kirpparilta, tuntui sopivalta pupun tekoon. Muistin nauhat, jotka olivat olleet käyttämättä jo pitkään, ja valitsin kauniin tummanruskean. Sen jälkeen olikin helppo valita tummanruskea muliinilanka ja harsia pupu kasaan itse asiassa ompelematta koneella lainkaan. Itse pupun malli löytyi interwebin ihmeellisestä maailmasta, piirsin sen läpi asettelemalla kaavapaperin tietokoneen näytön päälle ;)

Huopapupu metsässä

Samaa pupumallia käytin, kun leikkasin vanhasta ruusupöytäliinasta niin monta kappaletta kuin kangasta riitti. Taas kerran muistin isoäidin minulle antaneet silkkinauhat ja viimein poikkitaiteellinen kirkkaankeltainen löysi paikkansa pupun kaulalta. Ja lopputulos oli varsin keväisiä jänösiä.

Ruusupuput kanervikossa

Pääsiäiseen kuuluu myös kanat ja tiput, eikö totta? Näin joskus aikanaan englantilaisessa lehdessä kuvan hauskasta kanasta, jota nyt tässä olen mukaillut, mitä nyt muistini antoi myöten. Sinne päin, se riittää, onpahan enemmän oman käsialan näköistä. Tosi hauskaa leikkiä erilaisilla kankailla, tehdä eri kokoisia kanasia ja saada käytetyksi kaikenlaisia helmiä, joita matkan varrella on kerääntynyt talteen. Siinä sen näkee, mitään ei kannata heittää pois, sillä jossain vaiheessa kaikelle löytyy paikka ja tehtävä. Eri asia onkin, antaako hyllytila ja aviomies periksi kaiken roinan säilyttämisen :)

Kana eli Gallus Gallus Domesticus.

Pari teini-ikäistä kanaa

Maatiaiskana ja pari pientä tirppaa

Nämä ovat jotain hybridejä, sisustukseen sopivia kanoja

Lainasin jollain vierailureissulla ystävältäni metallista lintukoristetta. Minusta se oli hyvin kaunis ja linnulla oli minun silmääni hivelevä muotokieli. Tänään piirsin sen ääriviivat kaavapaperille ja tein keväisestä kankaasta (Indiskan tyynynpäällinen entisessä elämässä) muutaman keväisen pikkulinnun. Ehkäpä ne ovat muuttolintuja, jotka ovat pitkän talven jälkeen kotiutumassa jälleen tänne peräpohjolaan. Ja kas kummaa, keltaiselle silkkinauhalle löytyi taas käyttöä!

Tsirp Tsirp kevättä!

Jos kiinnostuit näistä, tule Kirkkonummen taideyhdistyksen pääsiäisnäyttelyyn 12.-19.4. tai ota muuten yhteyttä

Verhoilla voi myös virkaten!

Sain hauskan homman: virkata päällisen rakkaaseen ja juuri oikean korkuiseen jalkajakkaraan, mutta jonka päällinen oli jo parhaat päivänsä nähnyt. Sain muuten vapaat kädet, mutta väritoive oli tummanruskea. Minäpä siitä sitten suorinta tietä Menitaan ja myyjän kanssa yhteistuumin päädyimme ohuista ohuimpaan onteloneuleeseen, vaikken mikään onteloneulefani oikein olekaan.

Jakkara ennen

Mutta menihän se nyt kun ei jatkuvasti tarvitse sitä veivata ja väri sekä materiaalin koostumus oli käyttötarkoitukseensa juurikin hyvä.

Summanmutikassa siis hommiin ja suurpiirteisesti virkkasin ensin kyljet, 2 lyhyempää ja 2 pidempää sivua. Päällisessä Ojalan laskuoppi oli pettää minut heti alkuunsa, mutta onneksi on auttavia ystäviä ;) Sain siis kertaheitolla myös päällisen onnistumaan kulmikasta ympyrää virkaten.

Palaset työvaiheessa 

Sitten virkkasin palaset yhteen like so, ja sitten vaan istuttamaan pussia jakkaran päälle. Pujotin samaa onteloneuletta pussin helmaan ja kiristin langat mahdollisimman tiukalle, jotta päällinen pysyy hyvin paikallaan käytössä.

 Jakkara jälkeen

Virkkasin tarkoituksella saumat päällepäin, vähän rosoisuuttakin pitää työssä olla. Eli valmista tuli. Sitten ei muuta kuin telkkarin ääreen ja jalat jakkaralle lepoasentoon!

Jatkoa eiliseen - tältä nojatuoli näyttää nyt!

Eilinen fudismatsi siis keskeytti pahasti verhoiluvimman. Oikein jäi hampaankoloon kutkuttelemaan tuolin valmiiksi saaminen. Kaiken peruskotirouvahärdellin jälkeen sain kuin sainkin rauhaa ja aikaa sen verran, että pääsin tuolin kimppuun oikein tosissaan. Uppouduin työhöni niin, etten oikein huomannut ottaa urakasta kuviakaan!

Tuoli edestä

Kankaan pingottamisvaihe on niin paras! Toki se ottaa sormiin, mutta minä tykkään, että työ on vähän fyysistä. Tuolista tulee niin ryhdikkään näköinen, kun kangas on niin kireällä, ettei rypyn ryppyä näy.

Tuolin takaosa menee käsinompeluksi, vain yläreuna tehdään oheista kikkaa käyttäen: kangas alle ja pahvisuikale nidotaan kiinni, jolloin kankaan taitteesta tulee suora, kun kangas käännetään ns. oikeinpäin.

Tuoli takaa

Tältä tuoli sitten näyttää, lukuunottamatta kolmea nappia, jotka tulevat istuinosaan kankaan saumakohtaan. Minulla ei ole nappikonetta, joten täytyypä käydä kansalaisopiston opettajan juttusilla, jos saisin hänen konettaan hiukan lainata. Lisäksi puuosa on vasta hiottu, eli se tulee saamaan pintaansa uuden lakkakerroksen. Toivotaan oikein syvää ja tummaa puunväriä.

Nappeja ja lakkapintaa vaille valmis tuoli!

Sanoisikohan kuten Jorma Uotinen, että: "Ei huono!" Ainakaan 45 euron kirppisostokseksi... Ja nyt en sitten enää tiedä, vienkö tämän mökille vai jätänkö ihan omaan kotiin. Ja mietin, että olisikohan se sittenkin pitänyt päällystää tummemmalla kankaalla. Oh well, suuria pulmia!

Tässä vielä muistutukseksi, mistä lähdettiin liikkeelle:

Blogijumi lähtee verhoilemalla!

Vaikka olenkin väkertänyt yhtä sun toista, joka päivä, tuntui aivan mahdottoman vaikealta löytää yhtäkään aihetta, josta olisin kirjoittanut. Ehkä nuo samat pipot, vaikkakin eri värisinä ja eri ohjemuunnoksina, hanskat ja muut perusjutut eivät saaneet kirjallisia kielenkantojani irtoamaan. Olen myös enimmäkseen vain saattanut päätökseen aloitettuja projekteja, kuten esimerkiksi edellisen blogin päätähden, tuon pyöreän jakkaran/rahin/pallin.

Tuli sopivasti asiaa isolle kirkolle sen verran, että pääsin oikein Eurokankaaseen kylään ja ostamaan verhoiluun tarkoitettua koristenauhaa. Nyt tuleekin sitten tärkeä juttu: kaivoin esiin käyrät verhoiluneulat, joita en ole vielä koskaan tätä ennen käyttänyt. Juhlallinen hetki, suorastaan! No, siinä sitten opettelin sekä käyrän neulan käyttöä että koristenauhan ompelemista, kieli keskellä suuta.

 Koristenauha ja verhoiluneula

Ja tällaiselta lopputulos nyt siis näyttää! Kyllä tuo nauha vaan teki ihmeitä, aivan kuin jakkarasta olisi tullut vielä astetta ryhdikkäämpi.

Nyt se on valmis!

No, hyvään alkuun päästyäni tartuin toimeen ja toiseen ikuisuusprojektiin, nimittäin yli vuosi sitten Fidasta ostamaani nojatuoliin. Löysin tällaisen kuvan fb:n uumenista, josta selviää, millaisesta tuolista on kyse.

Tuoli on seilannut mökin ja kodin väliä, kankaatkin on leikattu kahteen eri kertaan, koska ensimmäiset unohtuivat viime kesänä takapihan pöydälle ja virttyivät käyttökelvottomiksi auringossa. Viimeksi talvilomalla hioin mökillä puuosat ja ne odottavatkin enää vain uutta lakkakerrosta päälleen. Tänään sitten viimein siis tartuin urakkaan ja kiinnitin niittipyssyllä pehmusteet istuinosaan kiinni. Aikanaan urakka jäi siinäkin kesken, koska hermo petti: nupinaulat eivät uponneet millään ilveellä kovaan vaneriin. Heitin siis siinä kohtaa rukkaset naulaan ja pensselit santaan, Irwiniä tässä kohtaa lainatakseni.

Tuoli nurjalta puolelta, alastomana. 

Urakka kuitenkin taas keskeytyi, vaikka olin uppoutunut työhöni ja onnistumisista onnesta soikeana jatkamassa vaikka aamuun asti. Jalkapallo tuli ja erotti minut tuolistani. Saan kuulemma jatkaa heti aamusta, kuten poikanikin minua lohdutti, sillä kompuran ääni ei tässä kohtaa iltaa Champions liigan aikana enää ollut suotavaa.

Miten mä maltan aamuun asti, jotta saan tuolin valmiiksi? Ja pääsen laittamaan kuvan tänne siitä kun se on valmis? Otin siis esille uudet langat ja uuden pipon, what else. Että näin siis pidetään verhoiluhullua jännityksessä.

Katohan, mä osasin! Verhoiluharjoitusta...

Koska suorastaan rakastan verhoilua, onneksi on olemassa hyvä ystävä, joka tuo harjoituskappaleita käyttööni saatesanoilla "vapaat kädet". Tällä kertaa käsittelyyn pääsi hänen isoäitinsä peruja oleva jakkara/rahi, joka alun perin näytti tältä.

Jakkara on peräisin Helsingin olympialaisten ajoilta, josta kannen pohjassa oleva vuosilukukin kertoo.

Poistin kankaat ja olin saada astmakohtauksen :) vaikkei minulla astmaa olekaan. Vuosikymmenten pölyt olivat todella jämähtäneet istuimeen... Vaihdoin myös pehmusteet ja koska uusi kangas oli entistä sen verran ohuempaa, laitoin vanukerroksen myös runko-osaan aikaan saadakseni vähän pehmeämmän "lookin".

Kankaiden pingoitus on aina kivaa puuhaa, vaikka se sormenpäihin käykin. Verhoillessa tulee oikeasti hiki! Siksi kai se onkin niin kivaa, hyvää vastapainoa virkkaus- ja neulomisnäperryksille.Turha luulo, että verhoilua tekisi "siinä sivussa" vaan sitä tulee tehtyä täyspainoisesti monta tuntia putkeen. Kämppä ylösalaisin, vasaraa siellä ja kangasta täällä. Onneksi ukko lähti työreissulle huomiseen saakka, niin saan oikein luvan kanssa revitellä. Ja kompressori ja niittipistooli on edelleen joka naisen paras ystävä.

Tällainen siitä nyt sitten tuli! Ainoastaan koristenauha puuttuu kannen ympäriltä, jotta saan ruman sauman piilotettua. Täytyypä lähteä käymään kangaskaupoilla... Lopputuloksesta tulee sitten varmasti hyvä ja huolitellun näköinen.

Taidanpa jatkaa huomenna urakkaa oman nojatuolin parissa, hmmmmmmm...

Old Meets New - todellista retroa

Edellisellä mökkireissulla järjestelin pitsiliinojani ja lakanoitani uuteen järjestykseen, uusiin kaappeihin ja laatikoihin, kun nyt viimein yläkertaankin tuli tilaa. Plokkasin pois jo liian patinoituneet, puhkikuluneet ja sellaiset, joita en enää taatusti käyttäisi edes käsitöissä. Ja onhan tuota meikäläisen liinavaatevarastoissa valinnanvaraa, joten oli mahdollistakin laittaa pois sivuun ylimääräisiä.

Siinä kesken valikoinnin eteeni tupsahti vanha neliskanttinen, kalastajalangasta aikanaan (ainakin 50 vuotta sitten) virkattu, neliöistä koostuva pöytäliina, jolle en ihan heti käyttöä keksinyt ainakaan alkuperäisessä tehtävässään, mökin pöytien päällä. Nakkasin sen "mahdollisesti käsitöissä käytettävät" -pinoon muiden potentiaalisten joukkoon ja toin sen mukanani kotiin.

Niin se halvatun pöytäliina alkoi kummitella mielessäni ja muutama päivä sitten keksin kokeilla, miten neliöt istuisivat iPadin kokoiseen esineeseen. Ja kuten arvata saattaa, se istui täydellisesti. Pari päivää vielä pohdiskelin vuorikankaita, mahdolllisia pehmusteita ja niin edelleen ja tänään sitten ryhdyin tuumasta toimeen.

Työtä tehdessäni totesin vanun olevan liikaa, joten päädyin käyttämään pelkkää vuorikangasta tuon pöytäliinan lisäksi. Onhan se ohut, muttei mielestäni yhtään liian ohut, sillä kalastajalanka on kuitenkin aika vahvaa lankaa. Pussukan vuorikangas on vanhasta pellavaisesta astialiinasta leikattu, joten tiivistä kangasta tuokin. Ja nappi on luonnollisesti kirppikseltä löydetty.

Siinäpä on nyt sitten retroa kerrakseen! Ei taatusti kävele tällainen ihan joka jannulla vastaan, vaikka materiaalia riittää tämän ensimmäisen lisäksi vielä kahteen samanlaiseen.

Olipa kerran pipo, josta tulikin kaulaliina

Olin niin asennoitunut tekemään tämän, jälleen kerran Pinterestistä löytämäni pipon (kuva lainattu):

En nyt ohjeen mukaan, vaan säveltämällä, kuten lähes kaikki työni muutenkin. Oli sopiva lanka, sopiva nappi (tietenkin) ja taito tehdä palmikkoneuletta. Eikä tuon tekemiseen nyt ihan kauaa mennyt, paksuilla puikoilla kuin pistelin menemään, tuo "remmi" valmistui melkeinpä hetkessä.

Pari iltaa sitten, kun aloin miettimään ja päättelemään tuota jatkoa eli varsinaista pipoa, ei se sitten ottanut luonistuakseen. Virkkasin reunaa ja taas purin, yhdistelin "remmin" päitä ja taas purin. Niin ärsyttävää... Ajattelin, että jos virkkaankin tuon koko kaistaleen ympäri vaikkapa pylväillä, niin josko siitä sitten tulisi hyvä pipon alku.

No ei tullut, reuna alkoi kupruilla jo ensi metreillä ja ketutuskäyrä nousi vastaavasti. Mutta jatkoin vaan kun kerran olin alkuun päässyt enkä leffaltakaan nukkumaan vielä päässyt. Seuraavalla kierroksella lisäsin vähän jotain uutta ja seuraavalla taas toista ja kappas, siinähän kävi kuin kansansadussa, ei tullut hiirelle takkia vaan liivi. Meikäläisen pipoviritelmästä tulikin kaulaliina!

Kaunista reunaa virkaten.

Lanka meni niin tiukille, ettei saksia huivin valmistuttua edes tarvittu :) Huh, niin jännitin, että miten käy... Ja tässä tämä koko komeus nyt on!

Kaulahuivi, ihan omasta päästä sävelletty!

Ja tässä vielä vähän lähempää zoomattuna. Kuvassa edesmenneen tätini vintage-rintaneula. Ihan täydellinen tähän!

Vintagea 40-50-luvulta.

Ihanaa onnistumisen riemua ja oivallusta? Mitä sinä tästä pidät?