Syksyn satoa ja opiskelua

Joskus on työn alla tämä kirjoittaminen. Nytkin on jumittanut jo monta viikkoa, kuukausia suorastaan. Elämäni on tällä hetkellä täynnä niin suuria muutoksia, ettei vain aina riitä kapasiteettia kaikkeen vaikka kuinka haluaisi.

Pelkästään jo koulu, olkoonkin koulupäivät vain keskiviikko- ja torstai-iltaisin, vie aikaa ja ajatuksia paljon. Opimme koko ajan uutta, materiaaleista, teollisuuskoneiden käytöstä, työtavoista. Eikä hommaa ainakaan helpota se, että käyn koulua ruotsinkielellä, vaikka kuinka ruotsia osaava ihminen olenkin. Finlandsvenska är inte samma sak kuin oma riikinruotsini, ja tunnen itseni välillä niin pöljäksi, kun vielä ei ihan kaikki inside-vitsit mene perille. Mutta opin koko ajan, muunmuassa sen, että koska ruotsiksi ei ole olemassa verbiä käyttää saumuria (onko itseasiassa suomeksikaan?), me oikaisemme vähän suomenkieleen eli vi saumurerar :) Mutta ihania koulukavereita, ja intoa ja motivaatiota tuntuu riittävän kaikilla.

Tältä koulussa näyttää.

Koulussa työskentely on hyvin käytännönläheistä. Saamme tehdä omia töitä tai asiakkaan tuomia asiakastöitä. Työt ovat sellaisia, että voimme harjoitella jo osaamaamme tai sellaisia, joita meidän on tarkoitus opetella opetussuunnitelman mukaan. Tällä hetkellä harjoittelemme paljon ompelemista, esimerkiksi sohvatyynyjen päällystämistä. Asiakastöissä saamme myös hyvää oppia hinnoittelusta ja siinä huomioonotettavista asioista. Ja kyllä, jopa niitit ja nupinaulat hinnoitellaan :)

Teollisuuskoneella terenauhaa. 

Haasteista suurin: vetoketju ja pyöreät kulmat. Nyt onnistuu!

Vaikka läsnäolopäiviä koululla vaaditaan vain nuo keskiviikko- ja torstai-illat, opiskelumme lasketaan kokoaikaiseksi, joka tarkoittaa, että muuna aikana harjoittelemme ja teemme ompelu- ja verhoilutöitä omatoimisesti.Yhtä sun toista onkin meneillään, töitä, joista olen todella kiitollinen ja toivottavasti myös "asiakas". Onneksi niitä on ihan omasta takaa: harjoitustöitä, mahdollisuus etukäteiskokeilla mitä verhoilijan työ on, mutta sillä takaportilla, että hei, olen vielä opiskelija, parin vuoden päästä vasta ammattilainen.

Mutta tehdyistä harjoitustöistä:

Ihan ite ideoin, että mistälie vesiruo'osta tehdyt, kissojen kynsimät istuimet muuten hyvässä kunnossa olevissa tuoleissa saadaan uudistettua siten, että viritän (sananmukaisesti, kun satulavyöt ovat tarpeeksi kireällä, ne soivat) vyöt, laitan päälle pehmustetta ja uuden kankaan. Ennen-kuvaa en tajunnut ottaa, mutta ihan kelpo jälkeen-lopputulos tuli.

Tuolista tuli kuin uusi!

Naapuri oli laittanut tämän nojatuolin ulkoruokintaan parvekkeelle jo alkusyksystä. Säälin sitä ja kerran ohi ajaessani lupasin ottaa sen hellään huomaani. Onneksi omistaja oli samaa mieltä, ja roudasin sen till min pysselrum ja tein taikojani. Eilen kiikutin tuolin omistajilleen parempana kuin ever ja tänään sain parhaan kiitoksen ikinä. Teini-iässä oleva tyttö, jonka huoneeseen tuoli oli luvattu, totesi lopputuloksen olevan parempi kuin hän olisi ikinä kuvitellutkaan. Tekijä kiittää!!!

Dramatiikkaa...

Ystävän uusiin liiketiloihin päällystin sohvan. Vanhakaan ei ollut huono, muttei liila sitten vaan istunut kuvaan. Uusi kangas kehiin ja yksi viikonloppu, niin sohvasta tuli tummansininen. Kumma, emäntäkin talossa on hyvin tummansininen :) Lisäksi tein tällaisia pikkutyynyjä, helpotusta luentojen ajaksi istumiseen kivikovalla vaneerituoleilla. Tyynyihin lisäsin keskelle napit, tuomaan ulkonäköä ja pitämään pehmusteet paikoillaan.

Tässä vähän maistiaisia aikaansaannoksistani. Muitakin käsitöitä olen tehnyt, mutta niistä toisen kerran. Tällä kertaa vähän lyhyemmällä tauolla kuin viimeksi.

Tämä bloggaaja palasi kesälaitumilta!

Vähän hiljaista on ollut tällä blogirintamalla. Kirjoittelin viimeisen jutun kesäkuussa ja nyt ollaan jo elokuun lopussa. Huhhuh. Olen ollut kesänvietossa mökillä, jossa ei nettiyhteyksiä ole juuri kuin kännyn kautta (mokkulaa en ole vaivautunut hankkimaan), joten kovin pitkästä stoorista olisin varmaan saanut sormikrampin...

Kesä oli ihana. Mökki on ihana. Olen onnekas, koska sain viettää minulle tärkeässä paikassa useamman viikon kesän kauneimpaan kohtaan. Sääkin kertoi omaa tarinaansa. Kun heinäkuun alussa matkaan lähdin, satoi vettä ja kun elokuussa viimein palasin, alkoivat vesisateet. Ja niiden välillä taisin vetää pitkähihaista ylle tasan kerran. Täydellistä!

Sain myös unelmien kesän siksi, että pitkäaikainen haave hevosista mökillä toteutui. Unelmaa olivat toteuttamassa naapurin isäntä, joka lupasi lainaan laidunmaata ja piti meidät kauroissa, isäni ja äitini, jotka uurastivat paikalle hulppean katoksen ja itse aitaukset, Tuija ja Ghita, jotka toivat omat heppansa Sulolle kaveriksi, luottivat Graafin ja Kajsan minun hoitooni ja olivat parasta ratsastusseuraa, sekä luonnollisesti Sulon omistaja Janna, joka malttoi olla ilman pollea koko tämän ajan. Ja toinen naapuri, joka lainasi menopelin vedenhakuun. Mönkkäri peräkärryllä on eri peli!

Sulo, Graaf ja Kajsa

Mökin ympäristössä on aivan mahtavat maastot, vaikkei Länsi-Suomelle tyypilliseen tapaan ihan hirveästi korkeuseroja löydykään. Metsäteitä, kangasmetsää, merenrantaa, vanhaa rautatien pohjaa löytyy sitten sitäkin enemmän, silmän kantamattomiin. Vielä jäi tutkittavaa ensi kesällekin, joten toivotaan, että sama kombo toteutuisi silloinkin.

Mönkkäri oli oiva apu myös luomispuuhissa.

Luonani mökillä kävi myös ihania vieraita. Ystäviä vuosikymmenten takaa ja uudempia tapauksia myös. Vieraita tuli kauempaakin, mm. serkkutyttö Johanna Göteborgista ja Miron "sisko" Zoe Englannista. Vain mainitakseni muutamia :) Pojatkin viihtyivät, jopa yllättävänkin pitkään. Ja vaikkei mökillä vielä saunaa olekaan, ei se tahtia haitannut. Vaatimattomampaan menoon tarjolla oli yleinen kunnan ylläpitämä sauna ja uimaranta ja vaativampaan makuun sauna ja palju lämpenivät isän ja äidin luona.

Pihasaunailua ja paljuilua

Koirat viettivät myös elämänsä kesää. Finita kunnostautui hevoskuiskaajana ja myyrien pyydystäjänä, välillä sitä sai huudella kotiin ihan yötä myöten. Osan kesästä kanssamme vietti espanjankoira Max, jolle elämä oli yhtä suurta ihmettä. Mutta Max löysi uuden kodin Turusta ja vaihtoi nimensä Kyöstiksi. Ja viimein löytyi se oikea koira täyttämään Figon jättämää suurta tyhjyyttä. Alicantesta saapui elokuun alussa pieni Panchita-tyttönen, joka myös vaihtoi nimensä paremmin suomalaiseen suuhun sopivaksi. Hän on nyt Mila ja sulostuttaa päiviämme aamusta iltaan ja pitää Finitankin iloisena.

Finita metsästyspuuhissa

Pappa ja Max

Minä ja Panchita aka Mila

Kirppiksillä tuli käytyä ja kirppislöytöjä tuli tehtyä. Mökin kuisti sai entisöidyn hattuhyllyn ja minä upean päreestä tehdyn ison ostoskorin. Syvärauman asukkaiden järjestämä kirppistapahtuma oli mahtava, johon osallistui yli 60 syväraumalaista kotia. Alueella oli kahden päivän aikana liikkeellä todella paljon ihmisiä, hyväkuntoista tavaraa ja iloista mieltä. Päätöspäivänä viimeisessä kohteessa minä räjäytin oman henkilökohtaisen pottini, sain nimittäin uudenveroista vaatetta todella huokeaan hintaan pitkiksi ajoiksi eteenpäin. Mm. 4 parit farkkuja (Guess, Marc Aurel jne. ) yhteensä 4 euroa. Onneksi olimme myyjän kanssa niin samankokoiset!

Virallinen kesä mökillä päättyi viime sunnuntaina, jolloin olimme kutsuneet kylän asukkaat visiitille. Moni on ollut utelias näkemään, mitä mökille on tapahtunut kaikkien näiden remonttivuosien aikana, joten halusimme antaa mahdollisuuden nähdä muutos omin silmin. Väkeä tulikin mukavasti paikalle ja parituntinen vierähti nopeasti makkaraa syöden ja mummin herkkuja maistellen. Mukava oli kuulla ihmisten

tarinoita siitä, miten yksi oli käynyt talossa pienenä hiustenleikkuussa ja toinen oli viihtynyt lapsettoman pariskunnan "lainalapsena".

Mutta nyt arki jatkuu Veikkolassa. Aurinko paistaa ja vettä sataa, kuten alkusyksyisin on tapana. Verhoilu- ja käsityörintamallekin kuuluu hyvää, mutta omistan niille ihan oman kirjoituksen. Kyllä näillä kesän muistoilla jaksaa varmasti pitkälle talveen ja sitten voikin jo alkaa suunnitella uutta kesää mökillä.

Mustalaisleiri muuttaa mökille

Huomenna alkaa kesä. Virallisesti. Tänään pakkailen tavaroita ainakin kuukauden tarpeisiin: vaatteita, ratsastuskamoja, käsitöitä, työkaluja. Sillä eihän sitä koskaan tiedä, mitä lomallansa tarvitsee.

Meitä onkin nyt useampi lähtijä. Ei niinkään kaksilahkeisia, mutta sitäkin useampi nelijalkainen. Sulo, Suomen suloisin suomenhevonen matkustaa omassa yksiössään, eli trailerissa koko pitkän matkan mehevän ja tuoreen ruohon äärelle. Tähän asti vihreä on ollut vain hetkellistä herkkua, kun on päässyt hiukan maistamaan ratsastuksen jälkeen, ettei maku pääsisi unohtumaan.

Perillä odottavat Suomen toiseksi suloisin suomenhevostyttö Kajsa ja minullekin uusi tuttavuus friisiläisruuna Graaf. Eiköhän sillä poppoolla yksi kesä mene, luulisin. Isä ja äiti (ja puoli kylää, siltä tuntuu) on viikon aikana rakentanut laitumelle katoksen, pystyttänyt aidantolpat ja vetänyt sähkölangat. Siinä ne heposet sitten ovat aivan käden ulottuvissa joka päivä... Eihän tällaista onnea ole kuin unissa, ehkä.

Lisäksi lähtee koiramme Finita, tottakai. Hän on jo tottunut mökkeilijä, pitää myyrät ja sammakot ojennuksessa ja on varsinainen pro lintujen pesäpuuhien seuraamisessa. Kun aamulla aloittaa, on illalla niin naatti, että kiipeää vapaaehtoisesti jyrkät vintinportaat ja unohtaa jopa minun vahtimisen.

Uusimpana leirinjäsenenä mukaan pääsee vasta eilen Espanjasta kotiutunut tummasilmäinen hurmuri, Max. Max on vuoden ikäinen, pentumainen, mutta yllättävän rauhallinen tapaus, joka tuli meille odottamaan pääsyä omaan kotiin. Tiedä sitten tarviiko sitä kauempaa hakea, mutta lähdetään nyt ainakin kokeilemaan, miltä yhteiselo tuntuu.

Pentu tuntuu olevan varsin avoin ja hellyydenkipeä, joten ainakin alku näyttää lupaavalta. Mutta mikä siinä on, että kaikki espikset (kahden koiran kokemuksella) on niin omalaatuisia excuse my language pissallakävijöitä?? Finita meille tullessaan kyykkäsi ihan minne vaan, keskelle tietä, mieluiten puolijuoksussa, kun taas Max, joka on siis poikakoira, ei nosta jalkaa eikä sen enempää kyykikään. Lorottelee vaan mennessään eikä edes merkkaile, jossa taas Finita (tyttökoira) on tänäkin päivänä mestari. Ei ymmärrä. Kadulla on vissiin niin kiire koko ajan, eikä kai siellä ole vihreää eikä nurmikkoja niin tarjolla. No, Finitan tavat muuttuivat "suomalaisimmiksi" aika pian, joten ehkä tuolla gigolollakin on vielä toivoa...

Mutta takaisin mökille. Kelitkin näyttävät paranevan loppuviikosta eteenpäin, joten eiköhän me pärjätä. Villa su Casan ovi on ystäville aina auki . Pojatkin ovat tulossa kukin aikanaan, ja tuntuvat olevan innoissaan jopa hevosista ja niiden hoitamisesta.

Ja minulla riittää hommia eläinten ja ystävien lisäksikin. Ikkunanpokien ja aitalautojen maalaamista, huussin tuunaamista, verhoiltavien huonekalujen riisumista, mattopyykkiä, ratsastamista. Otan luonnollisesti myös kutimet ja virkkuukoukut mukaan, ja ompelukonehan siellä onkin jo.

Ja ajatella, saan aamuisin herätä valoon, kävellä aamukasteessa ja kuunnella elämää.

Minusta tulee isona verhoilija!!!

Niin siinä nyt pääsee sitten käymään. Hain kolmeen alan aikuiskoulutukseen ja jokaiseen pääsin haastattelujen kautta sisään. Vielä viivyttelen päätöksen ääneen sanomista, mutta luulen, että olen päätökseni tehnyt. Meikäläinen on sitten syyskuusta lähtien kokopäiväinen sisustus- ja verhoilualan opiskelija. Great!!

Olen niin ikionnellinen, että olen tieni löytänyt tässä myllerryksessä. Syksyllä tulee kaksi vuotta siitä, kun päätin itseni, oman terveyteni ja ja perheeni vuoksi ottaa ns. ritolat hektisestä ja ei enää palkitsevasta päivätyöstä ja antaa aikaa uuden syntymiselle. Toki kivenä kengässä oli muutakin, mutta yksi tärkeimmistä ajatuksista oli: voisin viimein tehdä asioita, joita en ole enää vuosiin ehtinyt, jaksanut enkä uskaltanut tehdä toteuttaakseni omia haaveita ja lopettaa sitku-elämän siihen. Hitto, kerranhan täällä eletään.

Yksi näistä monista oli itsensä sivistäminen ja sitä kautta kansalaisopiston kurssit. Eihän minulla ollut koskaan aikaa eikä mahdollisuuttakaan sitoutua yhtään mihinkään, mutta heti syksyllä varasin itselleni paikat sekä vaateompelu- että verhoilukurssille. Niin, ja entisöintikurssille, joka osoittautuikin paikan päällä koristemaalauskurssiksi. Olin väärällä kurssilla, väärässä paikassa ja vääränä päivänä. Jotain, mihin vain minä pystyn.

Vaatteiden ompelijaa minusta ei tule (sen vähän jo arvasinkin), eikä täyspäiväistä koristemaalaajaa, mutta verhoilu vei meitsien heti ensimmäisestä kerrasta lähtien mennessään ja tarjosi juurikin sopivanlaista haastetta. Lähdin vähän niin kuin kokeilemaan, ostin tuolinkin 30 eurolla edellisenä iltana kirpparilta, jotta olisi edes jotain tekemistä. Ja siitä romusta tuli 4 päivän kurssin aikana niin kaunis!

Joku sen verhoilun ytimen osasi niin hyvin kiteyttää: kun paskasta saa priimaa. Harjoitellut olen kovasti, kursseilla ja itsenäisesti ja aina se lopputulos jaksaa innostaa ja yllättää. Mitähän se sitten on, kun oppii oikein perinteisen verhoilun salat, jousineen, vietereineen, kaikkineen. Puhumattakaan, että oppii eri tyylilajeista ja tekniikoista, saati että pääsee sooloilemaan omatoimisesti poikkitaiteellista. Sitä odotellessa.

Onneksi on ihania ystäviä, keitä olen saanut ja voinut auttaa harjoituskappaleiden muodossa. Eihän tätä työtä opi kuin käsin tekemällä, harjoittelemalla. Onneksi on myös ystäviä, jotka vinkkaavat hellää huomiota tarvitsevista tuoleista, sohvista, pöydistä, kaapeista, you name it. Niitä alkaa olla nurkat väärällään, odottamassa parempia päiviä. Ja ystäviä, jotka kysyvät minulta neuvoa entisöintiasioissa, minulta, joka pääsi ekaa kertaa entisöintikurssille vasta pari viikkoa sitten! Mutta ei se mitään, sehän vain haastaa minua oppimaan lisää tästä kiehtovasta alasta. Ja onneksi on ystäviä, jotka välittävät tätä ilosanomaa kertomalla eteenpäin taipumuksistani esittelemällä tekeleitäni somessa ja vinkkaamalla avuntarvitsijoille. Kasvattaa kummasti uskoa tulevaan, että käsityöllä ja rakastamallaan työllä voi tulevaisuudessa tuoda leipää pöytään.

Jopa TE-toimisto uskoo minuun, vaikkei tällaisia aloja juuri tuetakaan. Kirjoitin sydänverellä perustelut hakiessani tukea työttömyysetuudella tuettuun omaehtoiseen opiskeluun, ja sain siihenkin myönteisen päätöksen. Eli latu on nyt auki. Sitä ennen toteutan vielä yhden haaveen. Vietän heppatäyteisen heinäkuun mökillä. Sulo ja pari muuta hevosta tulevat mökkiä ympäröiville maille laiduntamaan ja minä saan leikkiä hetken hevostilallista. Sen jälkeen onkin hyvä lähteä kuluttamaan koulunpenkkejä.

Mikä tekee sut onnelliseksi?

Menin kysymään kysymyksen Facebookissa. Ihan rändominä, kun nyt tuli kyseisen, erittäin mieluisan biisin sanat mieleen.

Ensinnäkin havahduin huomaamaan, että eihän facessa kukaan kysy keneltäkään mitään. Tai kysyy, mutta ihan kuten minäkin: Onko Kärcher hyvä, mihin menisit syömään, oletko koskaan käynyt Palma de Mallorcalla.  Mutta eihän kukaan oikein koskaan kysy, mitä sulle kuuluu tai miltä susta tuntuu. Kaikki kertoo sen mitä haluaa itsestään kertoa ihan kysymättä, oma-aloitteisesti, omista lähtökohdista.

Toisekseen, mitä tuollaiseen kysymykseen sitten vastaat, ettei mennä turhan henkilökohtaisuuksiin etkä paljasta itsestäsi liikaa? Facessa kun ei kukaan kuitenkaan kerro muuta kuin sen, mikä näyttää hyvältä ulospäin eikä sitä, mille tuntuu sisältäpäin. Tai jos kertoo, eihän siihen oikein osaa suhtautua. Tykätäkö vai kommentoida, vai onko parempi kuitenkin olla kommentoimatta. Ettei vaan tule sanottua jotain väärää, mentyä liian henkilökohtaisuuksiin, rajojen yli.

No, rohkea ystävä vastasi kysymykseeni ja kertoi omat onnellisuuden lähteensä ja heitti yllärinä vastapallon. Nooo mitäs siihen sitten vastaat kuin perhe, ystävät ym. perusjutut, ympäripyöreästi, tottakai.

Toinen ystävä taas otti aivan eri linjan. Hän luetteli pitkät litaniat vaikka mitä, ja siinä vaiheessa oma vastaus tuntuikin jo ihan sikasuppealta. Miksi mä en huomannut luetella vuodenaikoja tai mainitaruokia? Tai tajunnut ajatella vähän laveammin ihan normielämää, pikkujuttuja?

Siinäköhän se piileekin se onnellisuuden ydin? Keskitymmekö me vain suuriin linjoihin? Tuntuuko sinustakin, ettei pieniä asioita viitsi edes mainita, kun "ne nyt vaan on tällaisia..." Jääkö meillä samalla huomaamatta ja sisäistämättä ne elämän oikeat onnentuojat? En minä tiedä.

Siitä syystä haastankin tästä hyvästä sinut ja myös itseni miettimään niitä oikeita arjen onnellisuuden lähteitä. Löytyykö niitä ilman fanfaareja tai rahaa tai huomiota? Eikä tämä ole mikään positiivisuushaaste. Tai on, mutta ei johtopäätöksiä tarvitse kertoa sen enempää minulle kuin muillekaan. Pääasia, että itse mietit ja itse huomaat.

Ps. Biisi on muuten Jujun "onnelliseksi". Kuuntele se ja mieti mikä sut tekee onnelliseksi.
https://www.youtube.com/watch?v=ScJPpUiaT8U

Love lives in my garden eli puutarhajuttua kesän kunniaksi!

En ole oikein koskaan ollut mikään ihan älyttömän innokas puutarhuri, mutta uusi elämä on herättänyt kiinnostuksen siihenkin. Ainakin jossain määrin. Ja mökillä se on vähän pakkokin kiinnostaa, sillä muuten juolaheinät ja kyntöpelto, jota myös nurmikoksi kutsutaan, jäisivät ennalleen eivätkä näin olisi eduksi muuten niin ihanalle paikalle.

Mutta aloitin pienimuotoisesti, oman kotimme etupihasta, joka on muutaman vuoden, suurimmaksi osaksi uupumuksestani johtuen, ollut täysin retuperällä. Onhan sitä yritetty, mutta yritykset ovat jääneet aika laihoiksi, tehty mitä on ollut pakko ja mitä on jaksettu tehdä. Pihaan on kuitenkin vuosien aikana kasaantunut monenlaisia kiviä, osa ostettuja ja osa itse kerättyjä, joten kasveja lukuunottamatta kaikki muu oli jo olemassa.

Suurin urakka oli kaivaa vanhat pikkukivet pois koko alueelta ja putsata ne. Entinen suihkulähteen paikka täytettiin uudella mullalla, peittelin koko alueen katekankaalla ja asettelin putsatut ja pestyt kivet kankaan päälle, hiukan uuteen järjestykseen. Lisäksi istutin muutaman pienen havupuun sekä mehikasvin joukkoon. Vanhat noppakivet asettelin uudelleen, pihaa rajaamaan.

Toin Kroatian matkalta Bosnia-Hertsegovinan puolelta yhden maanpeittokasvin, jonka viimein istutin. Se on tuo vaalein osa tuossa keskellä, ja se on jo alkanut tekemään uusia alkuja.

Otimme käyttöön myös isompia ruukkuja, jotka ovat olleet toimettomina takapihallamme. Istutin niihin vähän havuja, kukkaa ja "roikkuvaa" ja asettelimme ruukut terassin kulmiin.

Samansävyistä valitsin mustiin, hieman pienempiin ulkoruukkuihin ja ne koristavat nyt portaita. Odottelenkin jo kovasti, että kasvit kasvaisivat hieman pidemmiksi ja korkeimmiksi, jotta asetelmista tulisi oikein muhkeat :)

Viimeinen projekti, tosin vielä keskeneräinen, on istuttaa yrttejä omaksi keittiöpuutarhaksi ulko-oven viereen, aurinkoiselle paikalle. Ruukut ja muu rekvisiitta löytyy jo, mutta multa loppui kesken. Samoin köynnöskasvit odottavat uutta ruukkua, jotta pääsevät kiipeilemään rauhassa ylöspäin. Siinäpä siis tämän päivän ohjelmaa... Koristelin hyllyn valkoiseksi maalatulla kelopuun oksalla ja ripustelin oksille pieniä kynttilälyhtyjä. Niistä nautitaan sitten, kun kesäillat alkavat taas pimentyä. Mutta siihen ei ole kiire, eihän!

Tuoleja ja verhoiluja

Tämä homma on vienyt kyllä minut niin mukanaan, ettei mitään rajaa. Tällä hetkellä viisi keskeneräistä jakkaraa odottaa uutta kuosia pintaansa ja viimein viikonloppuna hommat nytkähtivät sopivasti eteenpäin. Pisimpään matkassa ovat roikkuneet nämä Eiran roskalavoilta ongitut vanhat puutuolit, joihin sopivan (siis sellaisen sopivan asenteen omaavan) kankaan löytäminen on tuottanut pienimuotoista tuskaa. Yhden jo ostin, mutta koska se ei sittenkään tuntunut ihan oikealta, päätin tehdä vielä kerran uuden retken kangaskauppaan. Ja onneksi tein, sillä löysin ihanan ja laadukkaan seeprakuosin, joka sopii sekä tuoliin että tuolin omistajalle.

Tällaisia tuoleja on siis kaksi. Tässä kohtaa tuolit oli vielä päällystetty mukavan nihkeällä kernillä.

Roskalavatuolit

Mutta eipä ole enää, sillä kernit saivat kyytiä jo ajat sitten ja tänään sitten leikkasin kankaat ja ryhdyin toimeen. Kangas on ihanaa käsitellä, jäljestä tulee aivan täydellistä, jos näin voi sanoa :) Mutta työn valmistuminen vaatii selkänojien taakse pahvia, ja sitä lähdenkin metsästämään seuraavaksi. Mutta maistiaisiksi, tässä suuntaa, miltä tuoli tulee valmiina näyttämään.

Tässä eilisillan jäljiltä.

Näin pitkälle pääsin tänä aamuna.

Tällaiset kaksi nojatuolia ovat myös työn alla. Ne olivat mukanani edellisellä mökkireissulla, jossa iltaisin nautiskelin ihanasta kesän lämmöstä ja kuohuviiniä siemaillessani purin vanhat kankaat pois. Ei ollenkaan huonompi tapa viettää mökki-iltaa! Tuo kesän lämpö on tällä hetkellä kyllä muisto vain, kun ulos katselee...

Riisuttu ja entinen.

Tuoleissa on jouset, mutta onneksi ne ovat hyvässä kunnossa, sillä vielä en osaa niitä tehdä. Olin myös yllättynyt, että jopa selkänoja on jousista tehty. Siinäpä se verhoilun hienous piileekin, koska koskaan ei tiedä mitä ulkokuoren alta löytyy...

Tuolin selkämyksen sisältö.

Uusi kangas herättää tuolit ihan uuteen eloon! Ja nuo nauhat ovat kuin piste i:n päälle, materiaalit ovat kuin tehty toisilleen.

Lähikuvaa selkänojan yksityiskohdista.

Sitten pahnanpohjimmaisena aloitin tällaisen emmatuolin riisumisen vielä eilen illalla. Jalat ovat vähän nitkut, joten niitä saa vahvistaa kyllä liimalla ja muilla poppakonsteilla, että se saadaan luotettavaan istumiskuntoon. Nitkusta minulla onkin jo kokemusta ihan ensimmäisestä koskaan verhoilemastani tuolista, joten koetan kaivella muistiani parannuskeinoista. Ainakin vanha kuivunut liima piti huolellisesti raaputtaa puukolla pois ennen uuden laittamista tuoliin on jo olemassa valkoinen puuvillakangas ja kaunis harmaansävyinen nauha.

Laittelen tänne sitten kuvia töiden edistymisistä ja valmiista töistä luonnollisesti. Ja jännittäviä aikoja eletään muutenkin. pikkuhiljaa voin tässä alkaa odotella, onko minut hyväksytty mihinkään alan kouluun opettelemaan ihan virallisia verhoilutaitoja.

Merihenkistä kesää ja kesäfiilistä!

Hei taas tännekin! Olin toista viikkoa Ruotsissa, enkä sitten ihan hirveästi käynyt täällä mitään päivittelemässä, kun ei ollut edes kone mukana. Nyt on sukuloitu ja nähty lapsuuden maisemia taas vähäksi aikaa :) Kevät oli Göteborgin korkeudella ihan hurjan paljon pidemmällä kuin täällä, muttta toivoa on, ainakin kun ulos katselee.

Matkassa mukana oli käsityöt, totta kai! Nyt on taasen ilmiselvästi kesäkassiaika meikäläisellä, joten niitä on tullut tuotettua. Tällä kertaa vaihdoin värit ja tyylin merimieshenkiseksi, koska sehän on tunnetusti ollut joka kesän trendi jo useiden vuosikymmenten ajan.

Tämän punaisen kassin virkkauksen aloitin jo Kroatiassa, mutta vasta nyt oli sopiva hetki saattaa se lopulliseen kuosiin. Punoin itse tuon nauhan jo ala-asteella opitulla tyylillä, ja onpahan raikas lisä!

Vuorikankaaksi valikoitui kirpputorilta ostamani kesäinen pöytäliina ja siihen applikoidut mansikat tekevät kassista vielä kesäisemmän.

Enkä malttanut olla ompelematta samantyyppisiä punaruutuisia kangasnappeja (myös kirpparilta) pieneksi yksityiskohdaksi, sen verran hyvin ne mielestäni istuivat kokonaisuuteen.

Tposta

Herkkujen herkku siis!!! Kassi on kooltaan aika suuri, kun kassin pujottaa olkapäälle, pohja on housun vyötärön kohdalla.

Tässä sitten Ruotsin matkan aikaansaannos. Toista kahvaa ja vuorikangasta vielä vaille, mutta huomenna kaikki on jo toisin.

Molemmat kassit on virkattu kaksinkertaisella puuvillalangalla, jotta ovat tukevat ja pysyvät hyvin kuosissaan. Tässä vielä lähikuva kahvan kiinnityksestä, nimittäin on ja pysyy!

Kuvien laatu kännykällä otettuna on suorastaan kelvoton, mutta saavat nyt kelvata. Joku (who, me?) oli ottanut oikeasta kamerasta muistikortin pois, joten sitä etsiessä...

My Handbag Collection!

Tapahtuu, tapahtuu, vaikken ole raportoinutkaan. Kevät tuo näköjään tullessaan himon virkata kasseja, ja keskeneräisistä on jotenkin tyhmää pitää numeroa... Olen jatkanut Kroatian aikaansaannosten linjoilla ja käyttänyt töissäni Gedifran California Color -lankaa, jonka väreihin ja luistavuuteen ihastuin, kirjavuudesta huolimatta. Ei nuo meleeraukset oikein ole mun juttu.

Mutta joka tapauksessa hain lankaa useamman (lue 12) kerää ja olen antanut mielikuvituksen sen jälkeen lentää. Langan kulutus on näissä ollut tupla, kukkia lukuun ottamatta. Viime keväisten ruusujen sijaan olen koristellut nyt kassit kukkasin. Ja tästä "sivu"laukusta kaikki sai siis alkunsa:

Nyt olen sitten samalla idealla hiukan tehnyt eri versioita, niin mallin kuin koonkin suhteen. Tämä on kasseista suurin, noin aikakauslehden mentävä mittasuhteiltaan. Kahvat ovat sen verran pitkät, että olkapäällä kantaminen onnistuu myös.

Tässä kuvassa edellisen lisäksi pieni käsilaukku lyhyine kahvoineen. Laukun pohja on tasainen ja muotoa koossa pitää pahvinpalanen.

Tuossa kuvassa myös kokoero näkyy parhaiten. Odottavat molemmat vielä vuorikankaan ompelua, mutta muuten aikalailla ovat valmiit.

Ja voi kurjuus, unohdin ottaa valokuvan kassista, joka lähti viime viikolla postipaketissa aina Kalifornian Pismo Beachille asti! Kunhan 2. posti sinne asti joskus kulkeutuu, täytyy pyytää, että uusi omistaja muistaa kuvata luomuksen ja laittaa pari kuvaa. Siinäkin tuli kokeiltua jotain uutta, nimittäin kirjoin muliinilangalla virkattuun kassiin sateenkaarta ja ties mitä.

Huomenna pitääkin käydä pajan kautta hakemassa lankaa koko ensi viikon tarpeisiin. Lähden viikoksi Ruotsiin tapaamaan sukulaisia ja ystäviä pitkästä aikaa. Siinä Göteborgiin asti matkatessa ehtii tikuttaa yhtä sun toista, uskoisin. Palataan niihin saavutuksiin sitten reilun viikon päästä, kun olen taas koneen äärellä!

Viime päivien kuulumisia, iloja ja suruja

Onpahan ollut viikko ja vähän ylikin! Vietimme pitkästä aikaa mieheni kanssa kahdenkeskisen miniloman Kroatian Splitissä. Paikka oli näkemisen arvoinen, paljon historiaa, hyvää ruokaa ja juomaa sekä upeat maisemat. Kesäkausi ei ollut vielä täysillä päällä ja sen huomasi kyllä säistäkin. Saimme todella lämmintä auringonpaistetta vain parina päivänä, muuten mentiin melkeinpä puolipilvisellä, puolivilakalla säällä. Mutta ei se haitannut. Vuokrasimme auton alle ja tutustuimme myös Splitin lähiseutuihin käyden jopa Bosnia-Hertzegovinan puolella Mostarissa. Matka oli jokseenkin tunteellinen, kun itselläkin oli aika vahvat muistikuvat parinkymmenen vuoden takaisista tapahtumista ja paikan päällä tunne kyllä konkretisoitui.

Minä, aurinko, Trogir ja virkkaus

Ilman käsitöitä en suinkaan matkaan lähtenyt, vaan otin lankoja mukaan niin lentomatkoille kuin muutenkin. Kesä tekee tuloansa, joten päätin virkkailla kasseja vastaostetuista puuvillalangoista. Ja sain ihan aikaiseksikin, kaikki mukaan otetut langat tuli kyllä käytettyäkin.

 Pieni sivulaukku

Suurempi kesäkassi, olalla kannettava

Kotiin palasimme viime viikon tiistaina ja saimme perinteisen riemukkaan vastaanoton lapsilta ja koirilta. Kaikki oli niin hyvin kunnes keskiviikkona toisen koiramme kunto romahti niin totaalisesti, että teimme hänen viimeisen matkansa eläinlääkäriin. Koira kävi todella rankan leikkaus- ja hoitoputken läpi noin 1,5 vuotta sitten, joten jatkoajallahan tässä jo oltiin. Mutta ikävä on kova, olihan se ollut meidän perheemme tärkeä jäsen jo toistakymmentä vuotta. Tässä poikani koirasta ottama kuva tiistai-illalta. Kaulassa on uusi Kroatiasta tuotu kaulapanta, jota tuli käytettyä siis kerran.

Figo 8.4.2014

Mutta jotain hyvääkin! Olemme olleet hukkua kaikkeen käsityötarvikkeeseen, lankakeriin ja kangaskasoihin täällä kotona, mutta nyt siihen tuli päätös. Sain vuokrattua edullisesti tästä läheltä pienen huoneen, jonne olemme nyt pikkuhiljaa siirtäneet minulle niin tuikitärkeät tavarat omaan "woman-caveen", kuten eräs paikkaa jo nimitti :) Yksi askel taas eteenpäin kohti uutta tulevaisuutta, joka tuntuu kovin hyvältä.

Mun hobby-huone

Lisäksi ensimmäinen omatekemäni käsityöohje on viime viikolla ilmestyneessä ET-lehdessä! Pieni askel ihmiskunnalle, mutta mulle huima askel!

ET-lehti nro 7

Emma-tuolin uusi elämä

Myöhästyin viikon kansalaisopistoon ilmoittautumisesta syksyllä ja siksi olinkin niin onnellinen, että sain peruutuspaikan viime viikonlopun kurssille. Ei minulla tosin ollut itsellä kotona mitään uutta verhoiltavaa, mutta hätiin tuli ystävä kallis, jolla oli jo parhaat päivänsä nähnyt Emma-tuoli odottamassa pelastusta. Siinä sitten pikaisesti sovimme Vantaan perukoille treffit, jotta saisin tuolin seuraavana päivänä alkavalle kurssille.

Alkuperäinen Emma, jo parhaat päivänsä nähneenä.

Tästä lähdettiin liikkeelle. Vanhojen kankaiden, nauhojen ja niittien poistoon menikin kevyesti (raskasta ruumiillista työtä, suom. huom.) yksi kurssi-ilta.

Vaikka tuoli onkin vanha, kyseessä on ns. uustuotantoa, jonka valmistuksessa ei ole käytetty vietereitä eikä jouhia. Nekin tekniikat pitää joskus opetella, mutta tällä kertaa tämän kanssa oli mukava edetä ja tietää, että tuolin ehtii 4 päivän kurssin aikana saamaan valmiiksi. Toisin kuin eräät kurssilaiset, jotka olivat kolmen, neljän vastaavan kurssin jälkeen vielä siinä pisteessä, etteivät olleet vielä edenneet edes kankaiden leikkaamiseen!

Riisuttu Emma.

Runko oli onneksi kunnossa ja tehty kunnon puusta, joten liimailuun eikä muuhunkaan puutyöhön mennyt aikaa. Kankaat leikattuani päästiinkin sitten jo niiden sovitteluun ja ompeluun.

Emma aivan alkumetreillä.

Minulla oli jonkinlainen käsitys, millaiseen huoneeseen tuoli oli tulossa (tummat värit, tummat seinät), joten sillä perusteella päätyminen kauniin valkoiseen pellavasekoitekankaaseen oli helppo. Ystävä toivoi rouheaa ja valkoisuudesta huolimatta rouheaa tuli. Mielestäni kiva yhdistelmä vanhaa ja modernia, jälleen kerran. Talossa tosin on koira, mutta sanotaanko näin, että koira ei ymmärrä omaa parastaan, jos meneekin jatkossa liian lähelle tuolia :)

Nauhat ja nyörit tekevät kauniin loppusilauksen.

 Oih, verhoilu on kyllä niin mun juttuni. Ajatella, miten väsyneen näköisestä tuolipolosta tuleekin työllä ja panostuksella tällainen kaunotar!

Valmista tuli!